perjantai 25. syyskuuta 2015

Rauhoittavaa

Vietin eilen vapaapäivää. Touhuilin ensin pihahommissa. Teen nyt jätevesikaivoille johtavaa käytävää ja tulevaisuudessa käytävän reunoille tulee toiselle puolen pensaita (olen miettinyt sinne vuorimäntyjä) ja toiselle puolen syyskukkijoita. Homma on vielä totaalisen kesken.

Mutta siis niin, ensin tein pihahommia ja sitten myöhemmin päivällä kävin ostamassa maisemointikangasta (koska se oli halvempaa kuin suodatinkangas) käytävän pohjalle. Katselin siinä samalla alennuksessa olevia perennoja, pensaita ja puita. Mitään niistä ei tullut mukaan, mutta oli mukavaa katsella ja haaveilla. Maisemointikankaan lisäksi ostin kissallemme ruoka-automaatin (sitä ei tarvitse täyttää niin usein, mikä on todella hyvä juttu!). Mutta sittenpä päätin oikein törsätä ja ostaa sellaisen "aikuisten" :) värikirjan. Olen niitä jo tovin katsellut ja ihastellut.

Ei muuta kuin teroitin ja värikynät esille.
 
Kuvissa on todella paljon ihania yksityiskohtia...
 
...ja niiden parissa aika kyllä vierähtää.
Tätäkin väritin tunnin, eikä se ole lähelläkään valmis.
 
Ennen kaikkea yllätyin siitä, miten rauhoittavaa värittäminen oli.
 
---
 
Tänään oli hyvä sää ja jatkoin käytävän parissa.
 
Nyt taidan mennä värittämään.

1 kommentti:

  1. Wow! Siinä värityskirjassapa on hienoja yksityiskohtaisia kuvioita väritettäväksi! Minullakin on yksi kirja, pari sivua olen värittänyt mutta tuo neulominen on nyt tapetilla enemmän kun pitäisi neuloa sinne tänne sukkia. =)

    VastaaPoista