perjantai 25. syyskuuta 2015

Rauhoittavaa

Vietin eilen vapaapäivää. Touhuilin ensin pihahommissa. Teen nyt jätevesikaivoille johtavaa käytävää ja tulevaisuudessa käytävän reunoille tulee toiselle puolen pensaita (olen miettinyt sinne vuorimäntyjä) ja toiselle puolen syyskukkijoita. Homma on vielä totaalisen kesken.

Mutta siis niin, ensin tein pihahommia ja sitten myöhemmin päivällä kävin ostamassa maisemointikangasta (koska se oli halvempaa kuin suodatinkangas) käytävän pohjalle. Katselin siinä samalla alennuksessa olevia perennoja, pensaita ja puita. Mitään niistä ei tullut mukaan, mutta oli mukavaa katsella ja haaveilla. Maisemointikankaan lisäksi ostin kissallemme ruoka-automaatin (sitä ei tarvitse täyttää niin usein, mikä on todella hyvä juttu!). Mutta sittenpä päätin oikein törsätä ja ostaa sellaisen "aikuisten" :) värikirjan. Olen niitä jo tovin katsellut ja ihastellut.

Ei muuta kuin teroitin ja värikynät esille.
 
Kuvissa on todella paljon ihania yksityiskohtia...
 
...ja niiden parissa aika kyllä vierähtää.
Tätäkin väritin tunnin, eikä se ole lähelläkään valmis.
 
Ennen kaikkea yllätyin siitä, miten rauhoittavaa värittäminen oli.
 
---
 
Tänään oli hyvä sää ja jatkoin käytävän parissa.
 
Nyt taidan mennä värittämään.

torstai 24. syyskuuta 2015

Tärkeät


 
Leikekirja, sakset ja liima.
 
Tätä leikekirjaa olen pitänyt viisi vuotta. Näemmä on ollut parin vuoden tauko (taisi olla remontin aikaan).
 
Kerään leikekirjaani kauniita kuvia, sisustusideoita, erilaisia vinkkejä.
Hyviä, koskettavia juttuja. Mitä vaan, mikä tuntuu omalta ja muistamisen arvoiselta.
 
 
Oli hauskaa löytää tämä sarjakuva leikekirjastani. Tämä on mielestäni niiiiin hauska! :)
Harmi, etten ole laittanut muistiin mistä ja milloin olen sen leikannut.
Veikkaan kuitenkin, että Hesarista ja vuosi taisi olla 2010.
Sarjakuva on nimeltään Potaatit ja se on Aiju Salmisen tekemä.
 
  
Kassunkin olen halunnut muistaa.
Kassu oli puolisoni koira, mutta kerkesin minäkin sen elämässä olemaan 4 vuotta.
 
 
Tämä on mielestäni ihana, rappioromanttinen. Samanlaisen haluaisin puutarhaamme. Harmi, etten tästäkään ollut laittanut muistiin, mistä sen olen leikannut. Veikkaan kuitenkin Viherpihaa.
 
 
Ja nämä jutut osuu ja uppoaa aina.
Tähän olen sentään laittanut mistä ja milloin olen sen leikannut.
 
 
Leikekirja on aina silloin tällöin mukava kaivaa esiin ja muistella.
 
Jos sinulle ei ole vielä leikekirjaa, suosittelen aloittamaan. :)

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Vanhoja Kotiliesiä

Tuli tuossa selailtua vanhoja syyskuisia Kotiliesiä vuosilta 1954-1964.


Niitä on mielenkiintoista selailla ja lukea todetakseen, ettei ole juuri maailma muuttunut tai onpa maailma muuttunut!

Lehdet pursusivat jos jonkinmoista ihonhoito-, pyykinpesu-, pankki-, ruoka- ja vaatemainoksia. Tyyliin: "Muistakaa ihoanne tänä iltana!", "Kaikkein puhtainta hänelle...ja Teille elämänne helpoin pyykki!", "Toiveenne tosiksi - säästäminen tavaksi.", " Riisi kaunista hyvää juhlaruokaa arkenakin", "Tämän hetken toivesukka" näin muutama mainittakoon...

Se kuitenkin erityisesti miellytti silmää, että naiset olivat tavattoman kauniita ja huoliteltuja.

 
 
 
---
 
 
Oli kaavoja ja ohjeita, "Aina muodikas kirjekuorilaukku" ja siihen teko-ohjeet.
 
 
 
Sillon jo oltiin sitä mieltä, että ruoka on liian kallista. Paljastaa juttu "Mikä tekee ruoan kalliiksi?" 
 
 
 
Ja mietittiin kannattaako einesruokaa ostaa?
 
 
 
Pohdittiin "Mitä suomalainen nainen toivoo asunnoltaan?" 
 
 
 
Todettiin, että "olkaa hyvä, kiitoksia ja anteeksi ovat tavattoman vaikeita sanoja meille suomalaisille."
 
 
 
Sanottiin totuus. :)
 
 
Neuvottiin, miten pidetään kodintyöt järjestyksessä.
 
---
 
Mutta parhain oli ehdottomasti tämä:
 
 
Tässä teille siis muutamia ohjeita:
 
"Kello lyö yksitoista. Miehenne haukottelee kuuluvasti, venyttelee ja sanoo: Niinpä niin aamun virkku, illan torkku... ja kuvittelee, että se hänen talonsa pidättää. Teistä se taas on toivottaman typerää, koska hän on sanonut tämän joka ainut ilta koko avioliittonne ajan. Mutta älkää lausuko sitä ääneen. Useimmat aviomiehet ovat aivan tavattoman ihastuneita itse lausumiinsa typeryyksiin."
 
"Hän laulaa kylvyssään kammottavasti nuotin vierestä. Teistä se kuulostaa hirveältä, mutta hänestä se on suurta opperaa. Teidän on kestettävä - hän ei voi sille mitään. Kun miehen vartalo koskettaa vettä, hänen äänijäänteensä alkavat toimia. Yksinkertainen luonnon laki."
 
"Olette vilustunut ja miehenne sanoo "Voi raukkaa" (aina samalla tavoin). Mutta kun hän on vilustunut, maailmanloppu on käsillä. Hän tarvitsee kuumemittarin, lisää pieluksia, kuumaa juotavaa ja kellon vuoteensa viereen. Muistakaa, että kun mies on sairas, tauti on aina vakavaa. "
 
"Hänellä on lasikuvun alla täytetty kala ja kehyksissä haalistunut valokuva sotakavereistaan. Nämä aarteet hän haluaa olohuoneeseen. Teidän mielestänne ne sopisivat paremmin ullakolle. Yrittäkää päästä sovitteluratkaisuun. Kotinne on yhtä hyvin hänen kuin teidän."
 

tiistai 22. syyskuuta 2015

Verhot

Saunaremonttimme valmistui toissa vuonna.

Siitä asti on sauna-kylpyhuone-pukuhuone-sektio ollut ilman verhoja. En hyväksy ihan millaista vaan (verhoissa, lampuissa, matoissa…), vaan yleensä jos päähäni olen saanut tietynlaisen kuvan, niin sen pitää sitten olla juuri sellainen. Joten ei auta kuin etsiä ja odottaa sopivaa hetkeä. Yleensä se kyllä tulee – ennemmin tai myöhemmin.

Tässä kuva kylpyhuoneen ikkunasta ilman verhotankoa ja verhoja.

Ja nyt on kylpyhuoneemme saanut verhon.

Tässä äitini virkkaamat verhot kylpyhuoneeseen.
Verho on virkattu 6-säikeisestä valkoisesta kalalangasta.

Verhoja on kaksi. Verhon pituus on 120cm ja yhden verhon leveys on 53cm. Verhossa menee ”ura”, johon voi pujottaa silkkinauhan niin halutessaan. Nyt en vielä laittanut nauhaa, mutta voi olla että joku päivä verho saa nauhan koristeeksi.

Tässä verhot auki.
 
Ja tässä verhot kiinni.
Pimentävät huonetta yllättävän paljon.

Ideana on, että verhot ovat reunustamassa ikkunaa, mutta kun mennään pesulle, vedetään verhot eteen. Itsessään pitsiverhot eivät anna täyttä näkösuojaa, mutta muiden onneksi meillä on suihkuverho kyllä käytössä :)

Pidän kovasti näistä verhoista. Ne sopivat mielestäni erityisesti pihasaunan tyyliin.

Minulle ehdotettiin myös, että laittaisin pitsiverhon ikkunan sisään, mutta halusin tällaisen mallin jonka voi vetää tarvittaessa sivuun. Luulen, että haluan saunaan ja pukuhuoneeseen myös sivuunvedettävät verhot, koska haluan katsella ulos. Erityisesti saunan lauteilla istuessani.

Nyt on sitten enää saunan pikku ikkuna ja pukuhuoneen kaksi pikku ikkunaa ilman verhoa...


P.S. Tervetuloa lukijaksi Pirjo

maanantai 21. syyskuuta 2015

Against all odds

Tänään oli mahtava työpäivä!

Olen itse täysin yllättynyt.

Ensinnäkin, olin varma, että näin kolmen viikon loman jälkeen, kun menen vielä aamuvuoroon, on työparinani rekryläinen. Mutta – ei – ei ollutkaan, vaan ihan omaa väkeä. Ja minua oli kuulemma jo odotettukin :)

Haluan huomauttaa vielä, että minulla ei ole mitään rekryläisiä vastaan. Useimmat heistä ovat luotettavia ja ahkeria työntekijöitä. Mutta jos pariksi sattuu tulemaan sellainen, jonka ”ei tarvitse tietää mitään, tehdä mitään tai ottaa vastuuta mistään, koska on rekryläinen, ja vain yhden päivän täällä”, niin se tarkoittaa sinulle silloin sitä, että joudut tietämään, tekemään ja ottamaan vastuuta kahden ihmisen – eli itsesi ja parisi – edestä. Ja se on epäreilua, ihan noin niin kuin palkankin takia…

Itse päivähän oli sellainen kuin muistinkin. Rauhallista, mutta työntäyteistä ja mihinkään ”turhaan” ei aikaa. Karkea aikataulu ja suunnitelma päivän töistä täytyy olla, joka sitten muuttuu - ainakin kerran.

Työpäiväni päättyi palaveriin, jossa saatiin erittäin hyviä keskusteluja aikaiseksi.Olen siitä iloinen.

Lähdin kotiin energisenä ja hyväntuulisena. Ja se on iso asia! :)

Energistä maanantai-iltaa teille kaikille.

Mä lähden nyt tekemään huomiset eväät.
 

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Omppupiirakkaa


Aurinkoista iltaa toivottaa viimeistä lomapäiväänsä viettävä.
 
Siitäkin huolimatta, että aurinko paistaa ulkona, paneudun minä nyt omenapiirakan leivontaan, sillä aion viedä sitä huomenna töihin.

Ja koska minulle sopii tyyli -tee kerralla paljon-, niin leivonpa niitä kolme pellillistä. Yhden töihin viemisiksi, yhden syömisiksi ja yhden pakastimeen. Piirakan kanssa tarjoan vaniljakastiketta, mutta sitä en aio itse tehdä.

Ohjeen löysin vanhasta oppikirjastani. Omenapiirakkaakin koskien löytyy jos jonkinmoista ohjetta, mutta minä tein nyt oppikirjani mukaan. (tosin ohje oli marjapiirakalle, mutta eihän se piirakka tiedä onko siinä marjoja vai hedelmiä).

Ensiksi täytyisi saada jostain omenoita... Ja kun omaa puuta ei ole, niin...

Vanhempien luokse mars-mars. Sieltä niitä löytyy...

Omenapuu on vanha kuin taivas...

...mutta satoa se silti vielä tuottaa.
Lajike taitaa olla punakaneli.
 
Ämpärillisen keräsin.
Ja näin jälkeenpäin voin sanoa, että tuossa oli puolet liikaa.
 
Sitten pikaiset kuulumisten vaihdot ja äkkiä kotio.
 
Omenat pesun kautta leikkuulaudalle ja...
 
..viipaleeksi.
 
Kulhoon vehnäjauhot, sokeri, vaniliinisokeri,
leivinjauhe ja sooda. Sitten sekoittaen.
 
Keittiövaaka on kätevä kapistus vaikka...
 
...voin mittaamiseen.
 
Mikrotus.
 
Voisula joukkoon ja...
 
...sekoittaen.

Osa taikinasta talteen.
 
Ja joukkoon munat ja piimä.
 
Taikina pellille ja sitten hauskimpaan osaan...
 
...eli koristeluun.
Yksi näin.
 
Toinen näin.
 
Kolmas näin.
 
Ja oikeastihan sillä ei ole mitään väliä minkänäköisiä tai millälailla ne viipaleet ovat, koska...
 
 
...kaikki saavat taikinaa päälle (ja ripauksen kanelia).
 
Sitten kaikki kolme uuniin ja kohta on...
 
...lautasella pala omppupiirakkaa vaniljakastikkeen kera ja kupissa höyryävää mustaa kahvia.
 
 
P.S. Jännittää muuten ihan hirveästi palata lomalta töihin.

lauantai 19. syyskuuta 2015

Ikioma jätevesikaivo

Jätevesikaivo pitää tyhjentää kerran, pari vuodessa riippuen kaivojen koosta ja käyttäjien määrästä. Jokainen omistaja tietää varmasti itselleen riittävän kertamäärän. Tai jos ei tiedä, niin seuraamalla selviää.

Suosittelen tyhjentämään kaivon ainakin ennen talvea. Näin varmistaa, etteivät kaivot täyty talven aikana. Lumiseen aikaan -joka täällä Etelä-Suomessa saattaa olla hyvinkin lyhyt – kaivojen seuraaminen ja tyhjentäminen on sitten oma juttunsa. Mahdottomuus se ei ole, mutta tällaiselle laiskalle yksilölle ennakointi on kaikkein parhain. Puolisoni on tosin onnekseni hyvin valveutunut kaivojen(kin) suhteen.

Meillä kävi eilen loka-auto. Lakosta huolimatta. Kolmen kuution kokoisen kaivon tyhjentämiseen meni 10 minuuttia. Sen jälkeen minä pääsin hommiin.

Kaivot pitää nimittäin tyhjentämisen jälkeen täyttää vedellä ainakin näistä syistä

1) jotta kaivo toimisi oikein

2) jotta maanpaine ei nostaisi kaivoja ylös tai painaisi niitä kasaan

ja ihan näin mainittakoon, niin ”veden tuhlaaminen” tekee vesikaivollekin hyvää, koska tällöin vesi vaihtuu.

Veden voi laskea sisältä (laittaa hanat valumaan), mutta siinä menee turkasen kauan. Joten täytyy laittaa uppopumppu vesikaivoon ja sieltä kahden letkun yhdistelmällä laskea kaivoihin vettä. Itse täyttäminen on helppoa; sopivan täyttömäärän huomaa siitä, kun vesi alkaa valumaan seuraavaan kaivoon.

 
Ensimmäinen kaivo täyttymässä - kaksi jäljellä.
 

Kaikki kolme kaivoa pitää täyttää. Tylsintä kaivojen täyttämisen suhteen on se, että se vie aikaa. Kolmen kaivon täyttämiseen menee tunti.  Olisin voinut tehdä jotain hyödyllistä kaivojen läheisyydessä (esim. kitkeä rikkaruohoja, haravoida tms). Mutta nyt täytyi tyytyä vain seisomiseen ja yrittämiseen pitää sateenvarjo kurissa! Sää ei todellakaan ollut parhaimmasta päästä. Asteittain alkanut vesisade oli lopulta kovaa kaatosadetta ja tuulta.
En löytänyt sadeviittaa, joten täytyi tyytyä sateenvarjoon.

Sateenvarjon, letkun ja kaivon kansien kanssa taiteileminen vesisateessa ja tuulessa oli oikeasti aika onnetonta – mutta minkäs teet.  Ja juuri, kun olin saanut tavarat korjattua ja pääsin sisälle – salama iski. Yksi ainokainen.

Silti – kyllä ikioma jätevesikaivo on onni :)